Rehtorin kesäkirje
Hei kuvataidekoululaiset ja kotiväki!
Kesä on vihdoin täällä ja takana on upea, oivallusten ja luovuuden ilon täyttämä lukuvuosi Lohjanseudun kuvataidekoulussa! Luokat ovat täyttyneet vuoden aikana yhdessä tekemisestä ja uuden oppimisesta. Suuri kiitos jokaiselle oppilaalle sitoutumisesta taiteen perusopetukseen- Kotiväelle kiitos taidekasvatuksen tukemisesta ja taideharrastuksen mahdollistamisesta!
Tämä lukuvuosi on ollut minulle aivan erityinen. Aloitin viime elokuussa koulumme uutena rehtorina. Kulunut lukuvuosi on ollut itselleni opettavainen, innostava ja merkityksellinen. En malta odottaa mitä kaikkea tuleva lukuvuosi 26-27 pitää sisällään. Kevään upeat näyttelymme, kuten 41. vuosinäyttelymme AIKA sekä lopputyönäyttely Hetki vielä, keräsivät paljon kävijöitä. Näyttelyt esittelivät perinteisesti taitavien oppilaidemme monipuolisia taidonnäytteitä. Koulumme kevätretki Kiasmaan toteutui oppilaiden ja kotiväen voimin.
On suuri ilo ja kunnia jakaa myös ilouutisia tässä kesäkirjeessa:
Opetushallitus on päättänyt myöntää 8.6.2026 Lohjanseudun kuvataidekoululle avustuksen taiteen perusopetuksen kehittämiseen. Luonnon rytmissä – luontosuhde taidesuhteen rinnalle pedagogiikkaa uteliaasti uudistaen- hankkeelle myönnettiin 20 120€. Luonto- ja taidesuhteen vahvistaminen ja Aalto-yliopiston kanssa yhteistyössä käynnistetty kestävän kehityksen työ on yhä vahvemmin osa koulumme arvopohjaa tulevana lukuvuotena.
Nyt on aika suunnata katseet kesänviettoon, ansaittuun lomailuun ja tulevaan syksyyn. Kokosin tähän kirjeeseen vielä tärkeimmät kesän ajan aikataulut.
Oppilastöiden hakeminen syyskuuhun mennessä
• Muistattehan hakea lukuvuoden aikana valmistuneet oppilastyöt. Töiden viimeinen hakupäivä on syyskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen luokkiin jääneitä töitä ei voida enää säilyttää tilanpuutteen vuoksi.
Kesän toiminta, leirit ja toimiston aukioloajat
• Toimistomme suljetaan kesällä 11.6.–31.7. väliseksi ajaksi.
Katse kohti syksyä ja uutta lukuvuotta: Uusi lukuvuosi alkaa maanantaina 17.8.2026 lukujärjestyksen mukaisesti
• Uuden lukuvuoden ryhmät ja niiden aikataulut on nyt julkaistu koulun nettisivuilla ja Eepoksessa.
• Näet oman ryhmäsi suoraan sähköisestä Eepos-palvelusta.
Uudet ryhmät:
• Aikuisten keramiikkaryhmä aloittaa keskiviikkoisin 19.8. alkaen Laurentius-talolla. Ryhmä on täynnä, joten voit ilmoittautua jonoon.
• Lauantain suositut lapsi-aikuinen taidepajat saavat jatkoa! Lisätietoa koulun nettisivuilta.
Mikäli tulevan lukuvuoden opinnot tai ryhmävalinnat mietityttävät, voit olla yhteydessä minuun tai toimistoomme ennen kesälomia. Autan mielelläni kaikissa kysymyksissä!
Rehtori Tiia Asikainen:
tiia.asikainen@lohjanseudunkuvataidekoulu.fi
puh. 044 984 5354
Koulun toimistosihteeri Kaisa:
toimisto@lohjanseudunkuvataidekoulu.fi
puh. 045 313 7278
Oikein upeaa, rentouttavaa ja aurinkoista kesälomaa kaikille kuvataidekoululaisille perheineen!
Ystävällisin terveisin,
Tiia Asikainen
Rehtori



