Historiagalleria
Lohjanseudun kuvataidekoulu täytti 30 vuotta vuonna 2015. Juhlavuonna luodattiin tulevaa ja tuotiin esille menneiden vuosien tapahtumia oheisella kotisivujen kautta kerätyllä historiagallerialla. Vanhat kuvislaiset saivat kertoa muistojaan avoimeen historiagalleriaan. Myös perheet olivat tervetulleita muistelemaan. Kirjoitusten muoto, laajuus ja sisältö olivat vapaat.
Annamaija Haittoniemi: Vanha kuvislainen – kannatusyhdistyksen aktiivijäsen -80 ja -90 -luvulta – muistelee
Palataanpa ajassa taaksepäin 28 vuotta. Seison vanhimman tyttäreni kanssa käsikädessä kuvataidekoulun oppilasvalinnan pääsyjonossa jännittämässä, mahdummeko sisään. Paikka on Tytyrin koulun takana, nykyisen musiikkiopiston parkkipaikalla, jossa sijaitsivat silloisen kuviksen tilat omakotitalon lokeroisissa huonetiloissa.
Jatketaan 8 vuotta eteenpäin. Kuvataidekoulumme täyttää 10 vuotta. Olen silloin kannatusyhdistyksen puheenjohtajana avaamassa juhlanäyttelyä ja toinenkin tyttäreni on mukana. Nyt ollaan Sepänkadulla, toria vastapäätä, ”Länskärin talossa”, isoissa ja avarissa, osittain myös epäkäytännöllisissä tiloissa, jotka talkoovoimin kunnostettiin.
Siinä välissä oli jo käyty Lohjan kaupungin varikon tilat valtaamassa ja remontoimassa nekin. Se paikka puolestaan on jäänyt Sokoksesta vähän eteenpäin, Nummentaustantielle rakennettujen ensimmäisten keltaisten kerrostalojen alle. Eli muistot alkuajoilta tuovat mieleen jatkuvan muuttamisen ja sen aiheuttamat talkootyöt. Toki kannatusyhdistyksellä oli jatkuvaa huolta myös taloudesta, silloisen kahden Lohjan, kunnan ja kaupungin avustuksia jännitettiin ja penniä venytettiin.
Kuvataidekoulumme on nyt vakiintuneen kolmekymppisen aikuisen iässä. Oppilaita ja opettajia on moninkertainen määrä, on tullut taiteen perusopetus ja vakiintuneet valtionavut, kaupungin avustuskin on pysynyt läpi vaikeiden taloudellisten aikojen. Kuvataidekoulusta on tullut yksi tärkeä osa kotiseutumme kulttuuri- ja taide-elämää ja se näkyy tänään monin tavoin ihan kaupunkikuvassakin: kuvataidekoulun väki on ansiokkaasti avannut ovia ja ikkunoita ja tuonut vuosittaisten näyttelyjen lisäksi lasten ja nuorten taidonnäytteitä meidän kaikkien lohjalaisten arkipäivään ihasteltaviksi. Esimerkkinä nyt vain lyhtypuisto ja viimeisimmät ikkunagalleriat.
On ollut ilo seurata koulun toiminnan upeaa kehittymistä kaikki nämä vuodet. Voimme kaikki olla ylpeitä, että kaupunkimme monipuolisen kulttuuritarjonnan joukossa ei ole unohdettu lasten ja nuorten kulttuurikasvatusta. Lapsille luovuus on luontaista, mutta on hienoa, että siihen saa tavoitteellista kasvatuksellista ohjausta. Kiitokset tänään kuuluvat kuvataidekoulun opettajille ja nykyisen kannatusyhdistyksen väelle ja tukijoille – sekä tietysti kaikille innokkaille kuvislaisille harrastajille, joiden töitä olemme vuosi vuodelta päässeet ihmettelemään.
Erityiskiitos kuuluu tietenkin rehtori Marketalle, joka on luotsannut koulua alusta alkaen kaikki nämä vuodet – karikoihin juuttumatta, myrskyt ja tuulet selättäen ja sinnikkäästi eteenpäin katsoen. Marketalla on myös ollut merkittävä rooli kaikkia lohjalaisia kulttuuripiirejä kokoavan verkostoyhteistyön kehittäjänä. Hän on ollut moottorina ja ideanikkarina lukuisissa yhteisissä taideprojekteissa ja tempauksissa kaupungissamme, niin lasten kuin aikuistenkin kulttuurin saralla.
Marketta sanoi joku aika sitten paikallislehtemme haastattelussa, että taide on tutkimista ja vapautta. Minä olen sen elänyt todeksi nyt kahden 4 ja 5 -vuotiaan tyttärentyttären kautta, joita olen kuljettanut kuvikseen Marketan ryhmään. On ollut suorastaan ällistyttävää seurata, miten monipuolisesti siellä on tutustuttu kuvan tekemisen tapoihin – ja miten erilaisia havaintoja lapsilla on – ja miten erilaisia persoonallisia tulkintoja kaikkeen.
Kiitos teille opettajat, kun autatte lapsiamme – sukupolvesta toiseen – tutkimaan monipuolisesti maailmaa ja löytämään oman ilmaisun ilon ja vapauden! Tänä keväänä olemme päässeet ihmettelemään ja ihastelemaan – ja tekemään omia tulkintoja – näistä 30. juhlavuoden taideteoksista. Toivottavasti vielä monet kuvataidekoulumme tulevatkin sukupolvet rikastuttavat meidän lohjalaisten taide-elämyksiä. Pitäkäämme siitä kukin osaltamme huolta!
Annamaija Haittoniemi
Hanna Lindstedt: Tarinoita kuviksen historiasta
Aloitin opinnot Lohjanseudun kuvataidekoulussa ollessani kahdeksanvuotias. Ensimmäisistä vuosista on jäänyt mieleeni lämmin ja avoin tunnelma, jossa kannustettiin jokaista. Kuvistaipaleen alussa oli erityisen tärkeää saada uusia kavereita kuviksesta. Luulen, että mukava ryhmä on ollut hyvinkin suuri motiivi jatkaa kuviksessa – luotettavia opettajia unohtamatta. Peruskursseilta mieleeni on jäänyt, kavereiden lisäksi, niin onnistumisen kuin epäonnistumisen hetkiä. Koen, että molemmat tunteet ovat olleet tärkeitä kasvassa paremmaksi tekijäksi ja kasvaessa lapsesta nuoruuteen.
Työpaja-työskentelyyn siirryttäessä ”oman juttunsa löytäminen” ja kehittäminen ovat olleet parasta antia. Olin vuoden grafiikan ja valokuvauksen työpajassa, minkä jälkeen usean vuoden ajan tekstiilin ja keramiikan, myöhemmin tekstiilin työpajassa. Työpajatyöskentelyssä korostui mielestäni ryhmän yhteishengen tärkeys – uskallettiin tehdä oman näköistä jälkeä ja antaa palautetta hyvässä hengessä myös toisille. Myös useat retket taiteen pariin ovat tukeneet omaa mielenkiintoa taidetta ja sen tekemistä kohtaan.
Ennen kaikkea työpajoilla opettajani Satun kannustus, tuki ja kärsivällisyys ovat kohdallani olleet suuri syy kuviksessa viihtymiselle. Mieleeni työskentelystä Satun ryhmissä on jäänyt vahvasti mielenkiintoiset tehtävät ja ennakkoluuloton suhtautuminen. Työpajoissa uskalsi kyseenalaistaa ja tuoda mielipiteen esille, ketään ei pakotettu työskentelemään vasten tahtoaan. Oman identiteetin muovautuminen sai välineitä rakentavassa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Päättötyön tekeminen oli ehdottomasti yksi kuvistaipaleeni hienoimmista hetkistä. Sai haastaa itseään aivan uudella tavalla ja oppia uutta itsestään tekijänä. Vaikka päättötyö on perinteisesti ollut luonteva tapa päättää opinnot kuviksessa, tarjoutui vuonna 2013 mahdollisuus palata kuvikseen vuoden tauon jälkeen. Senioriryhmässä saimme ”vanhojen” kuvislaisten kanssa uusia haasteita ja näkökulmia. Katutaidetta, muotipiirtämistä, yökuvista ja omia projekteja. Vuosi opetti ja haastoi sopivalla tavalla kokeilemaan uusia asioita – hyvässä porukassa.
Kuvis on ollut minulle itsensä haastamista ja etsimistä, uuden oppista, maailman uudelleen katsomista ja ymmärtämistä sekä rentoutumista arjen keskellä. Onnea ja KIITOS Lohjanseudun kuvataidekoulu 30-vuotta!
Hanna Lindstedt
Emma Savela: Ajatuksia kuvataidekoulusta
Lohjanseudun kuvataidekoulu astui elämääni vuonna 2005, kun muutimme perheeni kanssa paikkakunnalle. Kuvataidekoulu on vaikuttanut minuun paljon. Kuvis oli tärkeä – tärkein – harrastus minulle yläasteella ja lukioaikoina, mutta vaikuttaa myös edelleen arjessani. Erityisesti lukioaikoina kuviksessa käyminen oli minulle henkireikä: täydellinen vastapaino koeviikoille ja muulle kirjalliselle suorittamiselle. Kuvataidekoulussa pääsin myös ”kokeilemaan siipiäni” vuoden mittaisen päättötyön merkeissä, joka opetti todella paljon itsenäisestä työskentelystä.
Kuviksessa tutustuin taiteen tekemiseen mielekkäiden tehtävien avulla, ilman painostusta tai arvosanoja. Kritiikki oli aina kannustavaa ja opettavaista. Varsinkin työpajavaiheessa, tekstiilityöpajassa, opin paljon erilaisia tekniikoita ja pääsin käyttämään välineitä ja materiaaleja, joita ei olisi ollut muualla mahdollista kokeilla. Tämä oli mielestäni erityisen arvokasta.
Kuvis oli minulle myös muutakin, kuin taiteen toteuttamista ja oppimista. Kuvis oli minulle sosiaalinen tapahtuma, jossa tärkeää oli niin kavereiden kuin opettajienkin tapaaminen. Kuviksessa solmittiin ystävyyssuhteita ja keskusteltiin mielenkiintoisista ja ajankohtaisista aiheista. Erityisesti päättötyöryhmässä ja myöhemmin vuoden ajan Seniori-työpajassa opettajani Satu ja hänen ohjeensa ja neuvonsa sekä yhteiset keskustelut ovat jääneet mieleen – hyvässä mielessä, tietenkin.
Aloitin viime syksynä arkkitehtuurin opinnot, joten voisi todeta, että kuvataidekoulun vaikutus näkyy yhä elämässäni. Olen oppinut tähänastisten opintojeni aikana arvostamaan kuvista yhä enemmän; yliopistossa taiteen opinnoissa työt arvostellaan, ja aikataulut ovat yleensä todella tiukkoja, jolloin kuvataiteet muuttuvat enemminkin suorittamiseksi kuin itsensä toteuttamiseksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kuvataidekoulu on auttanut minua nykyisissä opinnoissani, sekä kouluun pääsemisessä.
Mielestäni arvokkainta kuvataidekoulun kasvatustyössä on lapsen ja nuoren opettaminen taiteen tekemiseen ja arvostamiseen luonnollisena asiana sekä itsensä ilmaisuun opettaminen taiteen keinoin. Nykyään, kun erilaisista mobiili- ja tietokonepeleistä on tullut yhä enemmän lasten ja nuorten arkea, korostuu lapsen kuvataideharrastuksen tärkeys. Toivottavasti kuvataidekoulu pysyy tulevaisuudessakin lasten ja nuorten tärkeänä harrastuksena, niin kuin se minullekin oli!
Onnea Lohjanseudun kuvataidekoulu 30 vuotta!
Emma Savela
vanha ”kuvislainen”
Enni Ojanen: Muistoja kuvataidekoulusta
Aloitin kuviksessa, niin kuin varmaan moni muukin, äidin päätöksestä. Olin silloin seitsemän vuotias. Aloitin peruskurssilla Satu Kallion oppilaana- opettajani hän oli yhteensä kahdeksan vuotta. Pienen lapsen muistot liittyvät suurimmalta osin ystäviin ja hauskanpitoon, kuten retkiin. Muistoissa on myös työskentely kuviksen vanhoissa ja jopa hieman epäsiistissä ja pimeässä tilassa Länsi-Uudenmaan vanhassa painotalossa Kauppakadulla.Uusi tila Tennarin yhteydessä oli valoisa ja avara. Muistutuksena erilaisista töistä toimivat lapsuudenkodin ikkunalaudalla olevat savityöt ja varastossa säilytetyt piirustukset ja maalaukset. Surkuhupaisana katse kiinnittyy kauniiseen savityttöön, jonka silmät muuttuivat itkeviksi valuvan lasitteen takia.
Siirryttäessä pajatyöskentelyyn, opimme uusia taitoja. Tietenkin lisää kädentaitoja ja teoriaa mutta myös arviointia ja ongelmanratkaisukykyä. Usein töiden aiheilla oli rajat mutta muuten saatiin vapaat kädet. Välillä luovuus pääsi kukkimaan ja siirtyminen suunnittelusta työskentelyyn oli nopeaa, välillä taas olisi vain ollut helpompaa heittää hanskat tiskiin. Koskaan ei hanskat kuitenkaan lentäneet vaan omien rajojen etsiminen oli vain hyvästä. Aina huoneessa vallitsi hyvä ilmapiiri ja jokainen ystävä ja opettaja olivat kannustavia. 13-vuotiaana kuvis ei tuntunutkaan enää omalta jutulta, kalenteri oli täyttynyt muista harrastuksista. Kuitenkaan kuviksesta ei ollut jäänyt negatiivisia muistoja, ennemminkin oma innostus oli vain kadonnut.
Löysin tieni takaisin kuvikseen 18-vuotiaana ystävien ehdotuksesta. Silloin perustettiin senioripaja vanhoille kuvisoppilaille. Kuvis, joka oli alkanut tuntumaan pakkopullalle viisi vuotta aikaisemmin, olikin nyt paikka mihin joka viikko menin innolla. Syksyltä 2013 mieleeni jäi erityisesti Pasi Rauhalan vetämä kurssi, jonka päätteeksi teimme ryhmätyönä teippihahmoja, jotka laitoimme esille Lohjan keskustaan. Keväällä 2014 keskityttiin enemmän itsenäiseen työskentelyyn omien projektien kanssa. Päälimmäiseksi mieleen jäi uudet kokemukset ja onnistumisen tunteet. Molemmat itsenäiset työt joita tein, ovat esillä nykyisessä asunnossani. Tunnen ylpeyttä niiden tekemisestä.
Tulevaisuudessa olisi tarkoitus lähteä opiskelemaan kasvatusalaa. Uskon että kuvataidekoulussa oppimistani taidoista on hyötyä alalla. Kuvis on opettanut minulle rohkeutta olla oma itseni ja toteuttaa omia ideoita, ongelmanratkaisua, päättäväisyyttä sekä kärsivällisyyttä. Tietenkin myös tietoja ja taitoja taiteen tekemisestä. Onnea ja paljon uusia kokemuksia Kuvataidekoululle 30-vuotta!
Enni Ojanen