Lämmin kiitos kaikille kuluneesta syyslukukaudesta

Kuvataidekoulun syyslukukausi päättyy perjantaina 16.12.2022 ja kevätlukukausi alkaa taas maanantaina 9.1.2023 lukujärjestyksen mukaisesti. Ryhmien kokoontumisajat säilyvät kevätlukukaudella samoina kuin syyslukukaudellakin.

Syyslukukausi on ollut jälleen taidetta täysi! On ollut hienoa työskennellä innokkaiden oppilaiden kanssa.

Uudet nettisivut

Koulun nettisivuja on uudistettu ja aivan lähipäivinä avautuvat uudet nettisivumme. Toimintaamme voi myös seurata Instagramissa, Facebookissa ja   YouTubessa osoitteessa @lohjanseudunkuvataidekoulu.

Nyt katse on jo siirtynyt vuoteen 2023. Tässä muutama poiminta kevätlukukauden toiminnasta:

Lohja täyttää 700 vuotta 2023

Myös kuvataidekoulu juhlistaa Lohjaa! Vuosinäyttelymme on Lohjan pääkirjaston Linderinsalissa maaliskuussa ja näyttelyn nimi on Lohja 700. Tarua ja Totta.

Talvilomalla järjestämme muutaman päiväkurssin. Tiedot kursseista tulevat esille koulumme nettisivuille tammikuun lopussa.

Ja haluamme tavata myös teitä, arvoisat vanhemmat

Pitkän tauon jälkeen on helmikuussa vanhempainilta. Pääsemme yhdessä keskustelemaan kuvataidekoulun toiminnasta ja kuulemaan myös teidän ajatuksianne ja toiveitanne.

Ja jo nyt hyvissä ajoin haluamme muistutella

Helmi-maaliskuussa alkaa jatkoilmoittautuminen syyslukukaudelle 2023. Ilmoittautuminen tehdään Eepoksessa (lohjankuvis.eepos.fi) hyvissä ajoin, jotta tiedämme, miten paljon voimme ottaa uusia oppilaita sekä saamme tehtyä lukujärjestyksen lukuvuodelle 2023–2024.

Ihanaa joulua, Nähdään ensi vuonna

Kuviksen väki

Sinua ehkä kiinnostaa myös