Kevään lauantaikursseilla tarjolla keramiikkaa ja mustasavustusta
Ilmoittaudu mukaan Miia Kallion ohjaamille lyhytkursseille!
Myyttiset olennot
Lapsi (n.6- 12 v.) + aikuinen keramiikkakurssi la 14.3. klo 10.30–14.30
Merenneito, Minotauros, Kentauri, Kerberos… Kurssilla toteutetaan myyttisten taruolentojen innoittamana veistoksia ja engobella kuvioituja ruukkuja käsinrakennustekniikoilla. Myyttiset taruolennot voidaan toteuttaa ruukkuihin joko reliefinä tai kaivertaen engobella maalattuun pintaan. Lasittamattomaksi jäävää punasaviruukkua voi käyttää esimerkiksi sipulien säilyttämiseen. Lapset aikuisineen voivat toteuttaa yhteisen teoksen tai molemmat omansa. Materiaalina on Someron Kultelan kylän punasavi.
Opettajana toimii kotimaisen punasaven käyttöön erikoistunut kuva- ja keramiikkataiteilija Miia Kallio (www.miiakallio.fi).
Valmiit työt kuivataan ja poltetaan kuvataidekoululla, ja ne ovat noudettavissa koululta myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kurssipäivän aikana pidetään tauko, jolloin voi virkistäytyä mukanaan tuomilla eväillä.
Kurssin hinta on 30 euroa/ lapsi + aikuinen pari. Hinta sisältää kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit. Ilmoittautumiset 9.3. klo 15 mennessä osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Kotini on linnani
Lapsi (n.6- 12 v.) + aikuinen keramiikkakurssi pääsiäislauantaina 4.4. klo 10.30–14.30
Kurssilla toteutetaan arkkitehtonisista muodoista vaikutteita saaneita teoksia: taloja, linnoja tai unelmien säilytysastioita. Työt toteutetaan käsinrakennustekniikoilla. Teokset kuvioidaan engobella tai reliefikoristein. Engobepintaa voidaan kaivertaa saaden saven oma väri esiin osana kuviointia. Lasittamattomaksi jäävää kannellista säilytysastiaa voi käyttää perheen yhteisten unelmien tallentamiseen. Lapset aikuisineen voivat toteuttaa yhteisen teoksen tai molemmat omansa. Materiaalina on Someron Kultelan kylän punasavi.
Opettajana toimii kotimaisen punasaven käyttöön erikoistunut kuva- ja keramiikkataiteilija Miia Kallio (www.miiakallio.fi).
Valmiit työt kuivataan ja poltetaan kuvataidekoululla, ja ne ovat noudettavissa koululta myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kurssipäivän aikana pidetään tauko, jolloin voi virkistäytyä mukanaan tuomilla eväillä.
Kurssin hinta on 30 euroa/ lapsi + aikuinen pari. Hinta sisältää kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit. Ilmoittautumiset 31.3. klo 15 mennessä osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Siemen
Punasaven mustasavustuskurssi la 9.5. ja la 23.5. klo 10.30–14.30.
Kurssi sopii yli 12-vuotiaille sekä myös aikuisille!
Ensimmäisenä kurssipäivänä toteutetaan savesta siemenmuotoja käsinrakennustekniikoilla. Kurssilla on mahdollista toteuttaa taide- ja käyttöesineitä. Toteutettuja töitä kuvioidaan engobein. Engobepintaa voidaan kaivertaa saaden saven oma väri esiin osana kuviointia. Työt jäävät kuivumaan ja raakapoltetaan ennen toista kurssipäivää.
Toisena kurssipäivänä siemeniin tehdään estokuviointeja ennen savustamista ja ne käsitellään rasvattomalla maidolla. Työt savustetaan kuvataidekoulun pihalla savustuspöntössä. Savustuksen jälkeen työt pestään.
Materiaalina kurssilla on Someron Kultelan kylän punasavi. Opettajana toimii kotimaisen punasaven käyttöön erikoistunut kuva- ja keramiikkataiteilija Miia Kallio (www.miiakallio.fi). Valmiit työt saa mukaan toisen kurssipäivän päätteeksi. Kurssipäivien aikana pidetään tauko, jolloin voi virkistäytyä mukanaan tuomilla eväillä.
Kurssin hinta kahdelta päivältä on 60 euroa/ hlö. Hinta sisältää kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit. Ilmoittautumiset 4.5. klo 15 mennessä osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Lisätietoja saat toimistosta (toimisto@lohjanseudunkuvataidekoulu.fi). Ilmoittautumiset osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Pajat pidetään Lohjanseudun kuvataidekoululla, Laurentius-talo, Taidesiipi, Kirkkokatu 6, 08100 Lohja. Sisäänkäynti A-ovesta.


