Lapsi ja aikuinen lauantaipajoissa tarjolla keramiikkaa Miian Kallion ohjaamana
Suuren suosion saaneet Miia Kallion keramiikkapajat tarjolla nyt myös syyslukukaudella.
Myyttiset olennot
Lapsi (n.6- 12 v.) + aikuinen keramiikkapaja la 3.10. klo 10.30–14.30.
Merenneito, Minotauros, Kentauri, Kerberos… Kurssilla toteutetaan myyttisten taruolentojen innoittamana veistoksia ja engobella kuvioituja ruukkuja käsinrakennustekniikoilla. Myyttiset taruolennot voidaan toteuttaa ruukkuihin joko reliefinä tai kaivertaen engobella maalattuun pintaan. Lasittamattomaksi jäävää punasaviruukkua voi käyttää esimerkiksi sipulien säilyttämiseen. Lapset aikuisineen voivat toteuttaa yhteisen teoksen tai molemmat omansa. Materiaalina on Someron Kultelan kylän punasavi.
Opettajana toimii kotimaisen punasaven käyttöön erikoistunut kuva- ja keramiikkataiteilija Miia Kallio (www.miiakallio.fi).
Valmiit työt kuivataan ja poltetaan kuvataidekoululla, ja ne ovat noudettavissa koululta myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kurssipäivän aikana pidetään tauko, jolloin voi virkistäytyä mukanaan tuomilla eväillä.
Kurssin hinta on 35 euroa/ lapsi + aikuinen pari. Hinta sisältää kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit. Ilmoittautumiset 21.9. klo 15 mennessä osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Kotini on linnani
Lapsi (n.6- 12 v.) + aikuinen keramiikkapaja lauantaina 24.10. klo 10.30–14.30.
Kurssilla toteutetaan arkkitehtonisista muodoista vaikutteita saaneita teoksia: taloja, linnoja tai unelmien säilytysastioita. Työt toteutetaan käsinrakennustekniikoilla. Teokset kuvioidaan engobella tai reliefikoristein. Engobepintaa voidaan kaivertaa saaden saven oma väri esiin osana kuviointia. Lasittamattomaksi jäävää kannellista säilytysastiaa voi käyttää perheen yhteisten unelmien tallentamiseen. Lapset aikuisineen voivat toteuttaa yhteisen teoksen tai molemmat omansa. Materiaalina on Someron Kultelan kylän punasavi.
Opettajana toimii kotimaisen punasaven käyttöön erikoistunut kuva- ja keramiikkataiteilija Miia Kallio (www.miiakallio.fi).
Valmiit työt kuivataan ja poltetaan kuvataidekoululla, ja ne ovat noudettavissa koululta myöhemmin ilmoitettavana aikana. Kurssipäivän aikana pidetään tauko, jolloin voi virkistäytyä mukanaan tuomilla eväillä.
Kurssin hinta on 35 euroa/ lapsi + aikuinen pari. Hinta sisältää kaikki tarvittavat välineet ja materiaalit. Ilmoittautumiset 12.10. klo 15 mennessä osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Lisätietoja saat toimistosta (toimisto@lohjanseudunkuvataidekoulu.fi).
Ilmoittautumiset osoitteessa lohjankuvis.eepos.fi
Pajat pidetään Lohjanseudun kuvataidekoululla, Laurentius-talo, Taidesiipi, Kirkkokatu 6, 08100 Lohja. Sisäänkäynti A-ovesta.


