Salvos-hanke 2016-2018
Lohjanseudun kuvataidekoulu on mukana valtakunnallisessa kuvataidekoulujen arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatushanke Salvoksessa. Hankkeen sivuilla voi käydä tutustumassa koulumme projekteihin ja oppilastöihin. Täydennämme sivustoa sitä mukaan kuin tuloksia ja dokumentointia syntyy.
Hankkeen tavoitteena on kehittää arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen sisältöjä ja pedagogiikkaa opetustuntikohtaisen valtionosuuden piiriin kuuluvissa kuvataidekouluissa. Hanke koostuu opettajien koulutuksesta, vertaisoppimisesta, opetuspiloteista sekä hankkeen dokumentoinnista ja tulosten jakamisesta. Päämääränä on vahvistaa arkkitehtuuri- ja ympäristökasvatuksen osa-aluetta osana kuvataiteen perusopetusta. Hankkeen rahoittajana toimii opetushallitus.
SALVOS-hankkeessa on mukana neljä kuvataidekoulua:
- Kuvataide- ja käsityökoulu Emil: Valkeakosken kuvataidekoulu
- Lappeenrannan kuvataidekoulu
- Lohjanseudun kuvataidekoulu
- Taika (Lahti)
Yhteistyökumppaneita:
- Taiteen edistämiskeskus
- Arkkitehtuurin tiedotuskeskus
- Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry
- Paikallisia yhteistyökumppaneita